Taitoluistelukoulu

Taitoluistelukouluun siirrytään luistelukoulun alkeisryhmästä valmentajien suosituksella, kun luistelun perusteet ovat hallussa. Taitoluistelukoulusta voi myös aloittaa suoraan, mikäli luistelutaustaa on kertynyt vähintään noin vuoden verran ja luistelun perusteet ovat hallussa.

Taitoluistelukoulussa harjoitellaan luistelun perusteita sekä taitoluistelun alkeita kaksi kertaa viikossa, niin jäällä kuin maallakin. 

Taitoluistelukoululaiset pääsevät osallistumaan seuramme joulu- sekä kevätnäytöksiin.

Taitoluistelukoululaisia ohjaavat lajikoulutetut ohjaajat, joilla on itsellä vahva luistelutausta.

Taitoluistelukoulusta voi siirtyä valmentajien suosituksella joko Flipit-kehitysryhmään tai Taitajat-harrasteryhmään, lapsen taitotasosta sekä tavoitteista riippuen. Taitoluistelukoulusta voi siirtyä myös Koululaisten luisteluryhmään.

 

Vaatimukset:

  • Osaa luistella sujuvasti eteenpäin ja vähintään takaperin luistelun alkeet
  • Yhdellä jalalla liukuminen, kahden jalan tasahyppy, kyykkyliuku sekä pyöriminen kahdella jalalla
  • Pärjää jäällä ja jumpassa ilman vanhempaa
  • Haluaa harjoitella kaksi kertaa viikossa

Ikäsuositus: 4-6v. (Lapsi pärjää jäällä ja jumpassa ilman vanhempaa, vanhempi voi avustaa luistinten laitossa/vaatteiden vaihdossa. Lapsi opettelee aktiivisesti luistinten sitomista.)

 

Vastuuvalmentaja

Johanna Uski

Heinolan Taitoluistelijat ostaa kootusti taitoluistelukoululaisille Suomen Taitoluisteluliiton luistelukoulupassit, joihin sisältyy myös vakuutus. Passi on tarkoitettu 1–2 kertaa viikossa harjoitteleville alle 15-vuotiaille luistelukoululaisille.